lauantai 24. joulukuuta 2011

4 hyvää joulua !

Hyvää joulua näin alkuun kaikille 7 lukijalleni ja anteeksi hiljaiseloni!
Ajattelin tehdä joulupostauksen, lisäilen tähän lähinnä kuvia mitä oon kuvaillut tänään ja kerron mitä sain lahjaksi. :) Ensiviikon alussa tulee pidempi postaus kun olen menossa valmennukseen,mutta en tiedä vielä kenellä menisin.

Alkuun haluan viellä kertoa surullisen asian. :(
Kitt oli kaatunut sen omistajan kanssa pellolla ja loukannut jalkansa, ell mukaan voi alkaa taas liikuttelemaan tammi-helmikuun vaihteella.

Mutta nyt pää-aiheeseen! :)
Joulun vietän perheeni ja serkkuni kanssa kotona. Lahjat ollaan jo saatu ja kohta lähden käymään tallilla toivottamassa hyvät joulut ja nään kavereitani. :)

Ehkä parasjoululahjani oli kun äitini tulee kissasylissä kotiin Olen jo pidempään toivonut kissaa ja nyt vihdoin sain sen <3 Dek on jo 2-vuotias, aivan ihana luonteeltaan. :)

Tallikavereilta sain lahjaksi valmennuksen valitsemallani hevosella, vielä en ole päättänyt kenellä menisin. ;)

Serkultani ja kummitädiltäni sain lahjaksi kaulakoruun laitettavan riipuksen (?) joka on mielestäni hieno.

Vanhemmilta sain siis lahjaksi Dekin sekä meikkejä.

Pistän tähän kuvia niistä :)







sunnuntai 20. marraskuuta 2011

3 viikonloppu tallilla

Olin siis kolmen kaverini [Stina,Ida,Carolina] kanssa tallilla viikonlopun. Kerron joka päivältä mitä tehtiin ja miten meni. :)

Perjantai

Koulun jälkeen tultiin siis tallille ja jaettiin hevosille päiväheinät. Päätimme ratsastaa yksitellen hevoset Nooa, Kris & Kitt. Ensin haimme Nooan sisälle. Stina harjasi ja varusti Nooan ja mentiin kentälle.
Pidimme Idan ja Carolinan kanssa Stinalle "tunnin" ja keskityimme Stinan istuntaan. Stinalla oli ainoana virheenä etukeno. Nooa meni tänään yllättävän rauhassa ja Stinakin oli tyytyväinen. :)

Sitten haimme Kitin sisälle, harjasin sen ja varustin. Mentiin myös kentälle.
Päätin taas vaihteeksi mennä koulua. Kitt oli alkuun taas perus poni. :D Pukitteli, teki äkkikäännöksiä, säikkyi ja lähti käsistä. Sain sen kuuntelemaan kunnolla ja sen jälkeen Kitt meni todella hienosti! :) Oon ponii tyytyväinen! Yritin hakea Kitillä peräänantoa ja parempaa muotoa joka onnistui tällä kertaa paremmin. [Kitt on tosiaan vasta 6 vuotias ja pikkutyttöjen pilaama, yritetään tallilla saada sitä parempaan päin] Mentiin paljon ympyröillä ja volteilla. Kitt asettui nätisti ja unohti temppuilut kokonaan! Ida ja Carolina oli hakemassa Krissiä ja ehdotin Stinalle, että hän voisi juoksuttaa Kittiä jotta voisin keskittyä istuntaani paremmin. Otin jalustimet pois ja yritin ensin hakea parempaa istuntaa käynnissä. Se oli helppoa. Siirsin Kitin raviin ja ravissa oli alkuun hieman vaikeuksia, kun Kitt alkoi taas pukitella :D Käskin Kittiä vaan eteen ja eteen ja eteen. Sitten loppui pukittelut. Hetken päästä sain jo hyvän istunnan. Vaihdettiin suuntaa ja nostin laukan. Laukassa Kitt yllätti minut, sain Kitin menemään paljon paremmin kun ennen! Peräänannossa ja muotoa haki c: Stina irrotti meidät liinasta ja menin vielä loppuravit ja -käynnit. Ida ja Carolina lähti Krissillä maastoon, me jäimme hoitamaan Stinan kanssa Kitin.


Saatiin kuvia vain Kitistä, koska unohdimme kuvata Nooaa & Stinaa. :D


Lauantai

Tallillamme pidettiin estevalmennus, itse en osallistunut, koska hyppäsin Kitillä juuri. Päädyin kuvaajaksi :D Carolina meni Krissillä, Stina Nooalla ja Ida Sissillä. Kris oli yllätysyllätys hieman reippaana, mutta Carolina pärjää sille hyvin. c: Mun mielestä kaikilla meni toosi hyvin ja kyllä kaikki oli itsekkin tyytyväisiä. ;) siitä en itse oikeen osaa kertoa enempää, koska itse en selässä ollut.
Mentiin vielä illalla "käynti"maastoon ilmansatulaa. Sieltä ei kuvia saatu, koska ei viitsitty järkkäriä siellä kantaa mukana. :D Menin Kitillä, Carolina Krissillä, Stina Nooalla ja Ida Sissillä. Hevoset olivat niin energisiä joten päätettiin vähän ravata ja yksi laukkapätkäkin oli. Jäin Kitillä jälkeen laukassa, annoin vähän pohjetta ja Kitt ampasee ihan täysiä ja rupee pukittelemaan. Pidin harjasta kiinni ja yritin hidastaa Kittiä, sekä nostaa sen päätä ylös. En pudonnut, mutta Kris innostui siitä vähän liikaakin ja teki valtavan pukin > Carolina maassa Kris laukkasi tallille.. Carolinaa ei sattunut, mutta oltiin sen verran pitkällä tallilta, joten Carolina nousi Nooan selkään myös, menivät siis tandemilla. :) Kun päästiin talliin Kris odotteli tallin pihalla. Carolina jäi taluttelemaan sitä pihalle ja me muut hoidimme hevosemme pois. Veimme hevoset pihalle ja Carolina jäi pesemään Krissiä. Me muut menimme pesemään hevosten kamat ja sitten mentiin vintille, olihan kello jo 23.00 huomenna herätys 05:00..


Sunnuntai

Ei tehty mitään erikoista, harjailtiin hepat ja lähdimme kotiin :)


[paina kuvaa nii näät sen isompana c:]

Mä & Kitt

Carolina & Kriss

Stina & Nooa

Ida & Sissi


kuvat on kollaaseina, koska niitä oli niin paljon :)

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

2 esteitä ja tippumisia

Kuten edellisessä postauksessani kerroinkin, olin tänään hyppäämässä vuokriksellani Kitillä.

Menin tallille bussilla kuten aina ja Kitin omistajalta tuli viesti, että poni on aika reippaana, eilen oli käyntimaastossa pelkästään. Kun pääsin tallille hain ponin sisälle ja rupesin harjailemaan Kittiä.

Kun sain ponin varustettua mentiin maneesiin. Siellä oli onneksi jo esteet, este tunnin jäljiltä [kerranki hyvä tuuri] ei tarvinnut itse niitä ruveta kasailemaan.

Mentiin verkaksi puomeja ravissa sekä laukassa. Mulla oli vaikeuksia pidätellä ponia joten ratsastukseni näytti aika kamalalta varmaan.. Verkkojen jälkeen alotettiin sitten pystyllä, Kit meni mielestäni sen hyvin verrattuna siihen, että sillä ei olla hypätty pitkään aikaan. Kaverini Sara laittoi vielä yhden esteen pystyyn ja rata oli valmis :)

Nostin laukan lyhyen sivun jälkeen uralla ja poni lähti lapasesta.. Käänsin Kitin voltille ja sain sen hidastettua, otin noston uudestaan, laukka nousi nätisti ja poni hallinnassa. Ensimmäiset esteet meni hyvin, Kit ponnisti oikeasta kohtaan ja meni yllättävän rauhassa siihen nähden millainen oli alkutunnista. Ennen radan viimeistä estettä oli pitkä suora jossa poni lähti kiihdyttämään sain sen rauhoittumaan ajoissa, mutta kielto tuli. En osannut varautua siihen [poni ei yleensä kiellä] joten putosin. Nousin takaisin selkään ja tulin sen pystyn uudestaan ja poni hyppäsi ihan nätisti. Menin radan toisen kerran jolloin poni meni mielestäni paljon paremmin, kuunteli hyvin apuja ja ei tullut yhtään kieltoa.

Mentiin vielä loppuverkaksi puomeja. Loppuraveilla Kit yritti karata maneesista [maneesin ovet olivat auki]. Sain ponin lopulta kulkemaan hyvin ilman karkailu yrityksiä, mentiin kävelemään loppukäynnit maastoon.

Anteeksi sekava teksti, yritän parantaa kirjoitustani näissä postauksissa.



ilme :''D

istunta.. :D


1

päätin tehä blogin ku muutama kaveri pyysi c;
Talli jossa käyn tunneilla on yksityinen, ja hevoset ovat kaikki yksityisiä joiden omistajat tunnen, tallin omistaja pitää tunteja mulle ja tallilla käyville, kirjoittelen tänne tunneista ja vuokriksestani lähinnä, sekä yritän kirjoittaa mahdollisimman kiinnostavia postauksia. :)
tänään oon menos ratsastaa mun vuokriksella kitillä ja luultavasti illalla saatte kuulla meijän estetreenistä kuvien kera :) ois kiva jos ryhtyisit lukijaks, ettei tarvis ittelle + parille kaverille vaa tääl kirjotella.

Jatkossa kirjotan vähän paremmin! :''D

voisin kertoo täs samal viime tunnista :)
Menin metellä, mentii koulua.
Alkuun mentii pohkeenväistöjä käynnissä ja ravissa, ne onnistu ihan hyvin.
Laukat mentiin keski ympyrällä ja kolmikaarisella uralla, laukan vaihdotkin onnistu täl kertaa paremmin :'')  Meten toinen omistaja meni vielä kävelemään sillä maastoon, joten menin sitte auttamaa kaveriani Emiliaa [meten toinen omistaja], kun hän juoksutti Pappya. Kuvia en ratsastuksesta saanut, mutta pari kuvaa otin tallissa :')